SIGURD. Siitä ai'on nyt puhua.
DAGNY (kiinittäen huomiotaan). Mitä siitä; puhu!
SIGURD. Siellä oli juhla, sen tiedät; sinä menit aikaisin makuu-huoneesesi; mutta Hjördis jäi miesten seuraan juoma-pöytään. Ahkeraan kulki juoma-sarvi ympäri, ja kaikenlaisia lupauksia vannottiin. Minä vannon vieväni kauniin immen muassani Islannista lähteissäni; Gunnar vannoi samoin ja antoi juoma-sarven Hjördis'ille. Tämä nousi seisoalleen ja teki lupauksen, ett'ei kukaan sankari saisi häntä puolisokseen, pait se, joka menisi hänen huoneesensa, tappaisi karhun, joka oli sidottu ovenpieleen, ja kantaisi hänet sylissään pois.
DAGNY. Niin niin, sen tiedän!
SIGURD. Mutta kaikki pitivät sitä mahdottomana; sillä karhu oli julmin pedoista; ei kukaan muu kuin Hjördis uskaltanut lähetä sitä, ja sillä oli kahdenkymmenen miehen voima.
DAGNY. Mutta Gunnar tappoi sen kuitenkin, ja tuli siitä sankartyöstään kuuluisaksi kaikkialla.
SIGURD (tukahdutetulla äänellä). Niin tuli, — mutta — *minä* sen työn tein!
DAGNY (huudahtaen). Sinä!
SIGURD. Kun miehet olivat hälventyneet juhlahuoneesta, pyysi Gunnar minua puheilleen kahden kesken makuu-huoneesen. Siellä sanoi hän: "Hjördis on minulle rakkahin kaikkia naisia; min'en voi elää ilman häntä." Minä vastasin: "No, mene hänen huoneesensa; tiedäthän Hjördis'in ehdot." Mutta hän sanoi: "Rakastuneelle on elämä kallis; tietämätöntä on, onnistuisiko mun tappaa karhu, ja minua peloittaa nyt uhrata elämäni; sillä samassa kadottaisin myöskin Hjördis'in." Kauvan puhelimme keskenämme, ja loppu oli se, että Gunnar valmisti laivansa lähtöön, mutta minä vedin miekkani, pukeuduin Gunnar'in sota-asuun ja menin Hjördis'in huoneesen.
DAGNY (ylevällä ilolla). Ja sinä — sinä tapoit karhun!