HJÖRDIS Miks'ei; Örnulf oli oikeassa; Egil on hento; kyllä, näkyykin että hän on äpärä-lapsi.
DAGNY. Hjördis, kuinka saatat sinä — —!
HJÖRDIS (huomaamatta sitä). Siten imee häpeä itsensä vereen, kuni kärmeen myrkky. Kunniallisissa sankarlapsissa on toisenlaista malmia; minä olen kuullut tarinan eräästä kuningattaresta, joka neuloi koltin poikansa ihoon; eikä lapsi edes silmäänsä räpäyttänyt (ilkeällä katsannolla). Dagny, samalla tavoin koetan minäkin Egil'iä!
DAGNY (kauhistuen). Hjördis! Hjördis!
HJÖRDIS (nauraen). Hahaha! Luulitko tarkoittavani totta? (muuttaa äänensä). Mutta usko; jos tahdot, minua ahdistaa välin kummallinen — kummallinen, kiusaava halu mokomiin tekoihin; se lienee sukuperäistä, — sillä minun sanotaan olevan jötun'in sukua. — No, istuhan, Dagny; sinä olet matkustellut kaukana, ylt'ympäri näinä viitenä, vuotena; — sanoppas — kuninkaidenkin luona kai useasti vierailit?
DAGNY. Usein kyllä, — erittäinkin Aedhelstan'in luona Englannissa.
HJÖRDIS. Ja sua korkiasti kunnioitettiin kaikkialla; istuit ylimmäisenä pöydässä?
DAGNY. Sehän tietty. Sigurd'in vaimona — —
HJÖRDIS. Niin, niin kai, — Sigurd on kuuluisa mies — vaikka Gunnar onkin häntä kuuluisampi.
DAGNY. Gunnar?