Kuinkako pälkähti? Hm, mistä minä sen tiedän? Minun päähäni on pälkähtänyt elämässäni niin monta hullutusta. Se ei muuten ollutkaan *minun* keksintöäni, sillä minne Taalaissa meninkin, kaikkialla kokoontui väki tervehtimään minua kreivi Sturena. Ei auttanut, vaikka olisin kuinka vastaan väittänyt. Kreivi oli käynyt siellä kaksi vuotta sitten, sanoivat he, — ja pieninkin lapsi saattoi muka minut tuntea häneksi. No, antaa mennä, ajattelin, sinusta ei tule toista kertaa tässä maailmassa kreiviä; voithan edes kerran maistaa, miltä se tuntuu.
NILS LYKKE.
Niin; ja mitä muuta teitte sitten?
NILS STENINPOIKA.
Minäkö? Söin ja join ja vietin kissan päiviä. Vahinko vain, että minun täytyi niin pian lähteä sieltä matkaani. Mutta kun läksin yli rajan, — hahahaa — lupasin niille, että pian tulen takaisin kolmen, neljän tuhannen miehen etunenässä, — vai kuinka monta lienen luvannut, — ja sitten se vasta muka alkaisi.
NILS LYKKE.
Eikö johtunut mieleenne, että menettelitte ajattelemattomasti?
NILS STENINPOIKA.
Niin, kyllä sitten perästä; mutta silloin se oli jo liian myöhäistä.