(Istuu hetken kuin hämmästyksen lamaamana; sitten huudahtaa hän itsekseen.)
Ah — millainen kirje! Sen arvo on kultaa!
NILS STENINPOIKA.
Olenpa tuonut teille tärkeitä sanomia, huomaan. Niin, niin, — Pietari
Kanslerilla on aina monta rautaa tulessa, sanotaan.
NILS LYKKE
(itsekseen).
Mitä tehdä tällä? Tässä on tuhatkin kelpaavaa tien haaraa. — Jospa minä —? Ei, se olisi liian epävarmaa. — Mutta entä jos —? Ah, jos minä —? Se täytyy uskaltaa! (Repäisee kirjeen keskeltä kahtia; rutistaa palaset kokoon ja kätkee ne povelleen; muut paperit panee hän takaisin kääröön, pistää sen vyöhönsä, nousee ylös ja sanoo:) Sana vielä, nuori ystäväni!
NILS STENINPOIKA
(lähestyy).
No, — teistä näkee, että peli sujuu.