BJÖRN.
Teillä kai oli syy olla siitä ylpeä.
ELINA.
Niin, sellaisia sinä kerroit sangen usein minulle, Björn. Oi, sinä kerroit minulle siihen aikaan niin paljon, paljon satuja.
(Puristaa Björnin kättä.)
Kiitos niistä kaikista! — Kerro minulle yksi vielä: voisinpa ehkä näet tulla jälleen iloiselle mielelle niinkuin ennen.
BJÖRN.
Ettehän ole lapsi enää.
ELINA.
En kylläkään! Mutta salli kuvitellakseni, että olen. — — No, kerro nyt.