Oh, ei minulle, toivon!
JENS BJELKE.
Niinkö vai? Ensiksikin on niukka kunnia ajella sellaista parratonta nulikkaa kuin tämä Nils Sture. Hulluksiko vai viisaaksi luulla häntä moisten ilveitten jälkeen? Ensin ärsyttää talonpojat meteliin; lupaa heille apuaan, kultaa ja kunniaa; — ja sitten, kun tulee tosi leikki, puikkii matkaansa, piiloon naisten helmoihin.
Muuten minä, suoraan sanoen, kadun, että noudatin teidän neuvoanne enkä menetellyt oman pääni mukaan.
NILS LYKKE
(hiljaa).
Katumus on liian myöhäistä, hyvä veli!
JENS BJELKE.
Sillä katsokaas, minua ei ole koskaan huvittanut kaivella mäyränkoloja! Minä odotin aivan toista. Nyt olen samonnut ratsumiesteni kanssa tänne Jemtlannista asti; saanut Trondhjemin käskynhaltian kirjelmän, että minun on lupa etsiä kapinanyllyttäjää kaikkialta, mistä haluan. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän luikahti Östråtiin —