PASTORI MANDERS. Ette siis tahdo vakuutettavaksi?
ROUVA ALVING. En; annamme sen olla.
PASTORI MANDERS (nojautuu taakseppäin tuoliin). Mutta jos nyt onnettomuus kerta sattuisi? Eihän voi koskaan tietää —. Tahdotteko siinä tapauksessa korjata vahingon jälleen?
ROUVA ALVING. En, sen sanon teille suoraan, sitä en tekisi.
PASTORI MANDERS. Niin mutta tiedättekö, rouva Alving, — siinä tapauksessa otamme todella arveluttavan vastuun päällemme.
ROUVA ALVING. Mutta luuletteko voivamme muuta?
PASTORI MANDERS. En, sepä juuri seikka; emme oikeastaan voi muuta. Eihän meidän sentään pidä antautua nurjasti tuomittaviksi; eikä meillä millään lailla ole lupaa saattaa aikaan pahennusta seurakunnassa.
ROUVA ALVING. Teillä, pappina, ei ainakaan.
PASTORI MANDERS. Ja minä luulenkin todella voivamme luottaa, siihen, että semmoisella laitoksella on onni mukanaan, — niin, että se on erityisen varjeluksen suojassa.
ROUVA ALVING. Toivokaamme niin, pastori Manders.