HOOKON. Sinun isäsi —; niin, niin, se on totta; sen unohdin, (nostaa hänet ylös.) Istu, Margareta; ole pelvotta; elä itke; sinulla ei ole syytä tähän, (menee akkunaa kohti.) Skule herttua tulee minulle vaarallisemmaksi kuin kaikki muut viholliset! — Jumala, Jumala, — miksi rankaiset minua niin kovasti, minua, joka en ole mitään rikkonut! (perällä kolkutetaan, hän säpsähtää, kuuntelee ja huutaa:) Kuka siellä ulkona kolkuttaa niin myöhään ehtoolla?
INGAN ÄÄNI (ulkopuolelta). Eräs viluhinen, Hookon!
HOOKON (huutaa). Äitini!
MARGARETA (hypähtää ylös). Inga!
HOOKON (rientää ovelle ja avaa sen; Inga istuu kynnyksellä). Äitini!
Istuen kuin koira ulkopuolella poikansa ovea! Ja minä kysyn miksi
Jumala minua rankaisee!
INGA (ojentaa kätensä häntä kohti). Hookon, lapseni! Siunaus sinulle!
HOOKON (nostaa hänet ylös). Tule — tule sisään; täällä on valoisa ja lämmin!
INGA. Saanko minä tulla sisään sinun luoksesi?
HOOKON. Me emme koskaan enää eroa.
INGA. Minun poikani, minun kuninkaani, — voi, kuinka sinä olet hyvä ja laupias! Minä seisoin eräässä sopessa ja näin sinut, kun menit piispan kartanosta; sinä näytit niin murheelliselta; minä en voinut sinusta erota sillä tavoin!