Skule herttua kutsui Örekeräjiin
Aikana Olavin päivien;
Herttua kuninkaan nimen otti:
kellot soi Ja kalske soi aseiden.
Skule kuningas ja uroita tuhansin
Yli Dovren hiihtäen samosivat;
Gudbrandilaiset pelvosta parkuin
Rahalla rauhaa rukoilivat.
Skule kuningas retkeili etelään, —
Sitä kiroili Ylämaan mies;
Skule kuningas kulki Rauman halki
Ja Lookaan hän tulla ties.
Birkebeinit pyhinä paaston
Tulit miekkoja mittelemään;
Knuut jaarli johti, — ratkaisi rauta
Riidan vallasta kuninkaan.
Se totta on: ajoist' ei Sverren saakka
Niin tuimasti taisteltu;
Luminen kenttä, veristen urhoin vuode,
Oli kuin kukista kudottu.
Pakohon pötkivät Birkebeinit,
Pois heittivät kirveet ja kilpensä;
Satamääriltä pako toki sikseen jäi,
Kun lepäsit kylminä kentällä.
Hookon kuningas käy mieron teitä,
Skule kuningas sai vallan sorjan.
Terve sä, herra! kauvan uljasna seiso,
Terve kuningas, jalo, koko Norjan!
SKULEN MIEHET. (Nousevat seisomaan rajulla riemulla, kohottavat maljojansa, kalistavat aseillaan ja kertovat:)
Terve sä, herra! kauvan uljasna seiso,
Terve kuningas, jalo, koko Norjan!
SKULE KUNINGAS. Kiitos runoelmasta, Jatgeir runoilija! Se on ihan mieleni mukaan; sillä se ylistää miehiäni samalla kuin minua itseä.