MARGARETA (tulee rouvineen ja seurueineen oikealta). Hookon, isäntäni! Taivas on sinua varjellut; sinä olet voittanut ja olet vahingoittumatonna.
HOOKON. Niin, minä olen voittanut. Missä lapsi on?
MARGARETA. Kuninkaan laivalla, taattujen miesten käsissä.
HOOKON. Menkää sinne useampi (moniaat miehistä menevät).
MARGARETA. Hookon, missä on — Skule herttua?
HOOKON. Hän on painunut Ylämaille.
MARGARETA. Hän elää siis! — Isäntäni, saanko kiittää Jumalata siitä, että hän elää?
HOOKON (tuskallisesti taistellen itsensä kanssa). Kuule minua, Margareta; sinä olet minulle ollut uskollinen vaimo, olet minua seurannut hyvässä ja pahassa, sinun rakkautesi on ollut niin sanomattoman runsas; — nyt täytyy minun tuottaa sinulle raskas suru; todella en tahtoisi; mutta minä olen kuningas, sen vuoksi täytyy minun —
MARGARETA (kiihkeästi). Koskeeko se — herttuata?
HOOKON. Koskee. Ei minua voisi kohdata tuskallisempi kohtalo, kuin täytyminen elää kaukana sinusta; mutta jos katsot, että niin pitää oleman sen johdosta, mitä nyt sinulle sanon, — jos sinä mielestäsi tästä lähin et enää voi istua rinnallani, etkä enää voi minua katsella kalpenematta, — niin, silloin erotkaamme — eläkäämme erillämme toisistamme, — enkä minä sinua siitä syystä soimaa.