SKULE KUNINGAS. Kaikkivaltias Jumala, onko siis ihme tapahtunut — kuka kantoi pyhän arkun ulos?
PIETARI. Minä, isä!
SKULE KUNINGAS (huutaen). Sinäkö!
MIEHET (peräytyvät kauhistuen). Kirkonryöstäjä!
(Pool Flida, Boord Bratte ja pari muuta menevät.)
PIETARI. Teko oli tehtävä. Ei yhdenkään miehen uskollisuuteen voi luottaa, ennenkuin olette laillisesti kuninkaaksi julistettu. Minä pyysin, minä kerjäsin ristiveljiä; ei mikään auttanut. Silloin mursin kirkonoven; ei kukaan uskaltanut seurata minua. Minä hyppäsin ylös pääalttarille, tartuin sankaan kiinni ja ponnistin polveani vastaan; oli kuin olisi joku salainen valta antanut minulle yliluonnollisen voiman. Arkku lähti irti, ja minä vedin sen perässäni kirkonlattiaa alas, vaikka pannanuoli suhisi kuin myrsky korkealla holvien alla; minä vedin sen ulos kirkosta, kaikki pakenivat edestäni; kun olin tullut keskelle kuninkaankartanoa, katkesi sanka; tässä se on! (pitää sitä ilmassa.)
SKULE KUNINGAS (hiljaisesti, kauhistuksissaan). Kirkonryöstäjä!
PIETARI. Teidän edestänne, teidän suuren kuninkaanajatuksenne edestä! Mutta te sovitatte rikoksen, kaiken pahan te parannatte. Valo ja rauha on syntyvä teidän kauttanne; loistava päivä on koittava maalle; — mitä se tekee, jos myrskyinen yö kävi sen edellä?
SKULE KUNINGAS. Pyhänkaari väikkyi sinun pääsi ympärillä, kun äitisi tuli sinun kanssas; — ja nyt on ikäänkuin näkisin pannanuolen salamoivan.
PIETARI. Isä, isä, elkää ajatelko minua; elkää huoliko minun onnestani. Olenhan minä täyttänyt teidän tahtonne, — kuinka sitä voitaisiin lukea minulle rikokseksi!