Tunnetko mun nyt?
Tutut me oltihin; —
Sinun vuokses oon jällehen täällä.
Yksissä mielin purtta me ohjattiin,
Niin hyvällä kuin pahalla säällä.
Mä pelvolla erosin; oli myrskyinen yö;
Mun sieluani raateli haukka; kov' oli työ:
Kerjäämällä kellot soimaan sain,
Ja messut munkeilta rahalla hain, —
Kerrasta maksoin, he luit kaks kertaa,
Vaan porttia ei auaistu sormeni vertaa.
SKULE KUNINGAS. Ja nyt tulet sä sieltä alhaalta päin —?
RISTIVELI.
Niin, mä tulen ala-vallasta juuri,
Jot' aina niin ilkeesti herjataan,
Siell' ei ole hullusti ensinkään;
Ja peljätty kuumuus ei ole suuri.
SKULE KUNINGAS. Ja sitte, kuuleman, olet oppinut runotaitoa, vanha
Baglien päällikkö!
RISTIVELI.
Runotaitoa? niin, ja latinaakin
Kuin tohtori paras mä hiastani puistan —
Siin' olin mä huono, sen hyvinkin muistan.
Siellä päästäkses arvo-paikkoihin,
Niin, sisäänkin jo sun tullakses.
On täytymys latinaa haastaakses!
Ja oppi se onkin kuin leikin työ,
Kun yhä vaan arkkiviisaiden seurass' syö —
Puol' sataa paavia, puol' tuhat kardinaalia täältä,
Runoniekkaa seitsemän tuhatta arvion päältä.
SKULE KUNINGAS. Sano terveisiä herrallesi, ja kiitä häntä kelpo ystävyydestä. Voit sanoa, että hän on ainoa kuningas, joka lähettää apua Skule ensimmäiselle Norjassa.
RISTIVELI.
Mun tääll' oloin syynä on tämmöinen juttu.
Häll' alaalla monta on palvelijaa,
Ja he kukin soppeaan hoitaa saa;
Minä sain Norjan, kun tääll olen tuttu.
Hookon Hookoninpoika ei mies ole meille,
Ei meistä hän huoli, käy toisille teille;
Kas, hän on sortuva, sinä saat maan,
Saat kruunua kantaa sä yksinäs vaan.