SIGRID. Kuninkaallinen veljeni! Minä näen, ett'et enään tarvitse minua; minä näen, sinä tiedät, mitä tietä sinun tulee vaeltaa.
SKULE KUNINGAS. On miehiä, jotka luotiin elämään, ja miehiä, jotka luotiin kuolemaan. Minun tahtoni tarkoitti aina sinne, johon ei Jumalan sormi minua viitannut; sentähden en koskaan nähnyt tietä selvästi, ennenkuin nyt. Hiljaisen koto-elämäni olen menettänyt; sitä en voi voittaa takaisin; synnin minkä olen tehnyt Hookonia kohtaan, minä voin parantaa päästämällä häntä kuninkaan-velvollisuudesta, jonka täytyisi erottaa hänet rakkaimmasta, joka hänellä on. Kaupunkilaiset seisovat ulkopuolella; minä en tahdo odottaa Hookon kuningasta! Sudenketot ovat lähellä; niinkauan kuin minä olen hengissä, he eivät luovu aikeestansa; jos he löytävät minut täältä, en minä voi pelastaa lastasi, Margareta. — Katso, katso, ylös! Katso kuinka vaalenee ja poistuu tuo hehkuva kalpa, joka on ollut paljastettu päälläni! Niin, niin, — Jumala on puhunut, ja minä olen hänet ymmärtänyt, ja hänen vihansa on rauhoittunut. Minun ei ole Elgesäterin kappelissa heittäyminen maahan rukoillakseni armoa eräältä maan kuninkaalta; — minun on astuttava siihen korkeaan kirkkoon, jonka yli tähtiholvi kaareilee, ja kuninkaiden kuninkaalta minun täytyy rukoilla armoa ja pelastusta kaikkien elämäni töiden edestä!
SIGRID. Elkää vastustako häntä! Elkää vastustako Jumalan kutsumusta! Päivä koittaa; päivä koittaa Norjassa ja päivä koittaa hänen levottomassa sielussaan! Emmekö me peljästyneet naiset jo kylläksi kauan ole seisoneet piilokammioissa, kauhistuneina kätkeytyen pimeimpään soppeen, kuunnellen hirmutöiden hälinää ulkoa, kuunnellen veriretken parkunaa, joka ulottui maan halki toisesta päästä toiseen päähän? Emmekö me ole maanneet vaaleina ja pelvosta kivettyneinä kirkoissa, uskaltamatta katsoa ulos, samoin kuin Kristuksen opetuslapset makasivat Jerusalemissa suurena pitkänäperjantaina, kun retki kulki Golgatalle! Käytä siipiäsi, ja voi niitä, jotka nyt tahtovat sinua sitoa!
RAGNHILD ROUVA. Lähde rauhassa, isäntäni! Lähde sinne, jossa ei pilkkaava varjo seiso välillämme, kun me jälleen toisemme kohtaamme, (rientää sisään kappeliin).
MARGARETA. Isä, hyvästi, hyvästi, — tuhat kertaa hyvästi! (seuraa
Ragnhild rouvaa).
SIGRID (avaa kirkon ovet ja huutaa sisälle). Esiin, esiin kaikki naiset! Kootkaa itsenne rukoukseen; lähettäkää veisaten sanoma ylös Herralle, ja ilmoittakaa hänelle, että Skule Boordin poika nyt palaa katuvana kotiin tottelemattomuutensa retkeltä maan päällä!
SKULE KUNINGAS. Sigrid, uskollinen sisareni, tervehdi Hookon kuningasta minulta; sano hänelle, että minä en viimeisessäkään hetkessä tiedä, jos hän on kuninkaaksi-syntynyt, mutta sen minä tiedän järkähtämättömästi: että hän on Jumalan valitsema.
SIGRID. Minä toimitan hänelle tervehdyksesi.
SKULE KUNINGAS, Ja vielä toisenkin tervehdyksen saat toimittaa. Kaukana pohjassa Hoologalannissa istuu katuvainen vaimo; sano hänelle, että hänen poikansa meni edellä; hän seurasi minua, kun hänen sielunsa oli vaarassa.
SIGRID. Sen teen.