(Keräjäkentältä kuuluu kova torvien toitotus.)
RAGNHILD ROUVA. Jumala ja pyhä Olavi, ketä se tarkoitti? (lyhyt äänettömyys.)
MARGARETA (kääntää päänsä ja sanoo). Nyt he ottivat Hookon
Hookoninpojan kuninkaaksi.
(Kuninkaansaaton soitto alkaa kuulua, ensin hiljemmin, sitten yhä lähemmältä. Ragnhild rouva turvautuu itkien Sigridiin, joka vie hänet ulos oikealle. Margareta jää liikkumattomana nojaamaan akkunan pieleen. Kuninkaan hovipojat aukaisevat suuret ovet; näky on vapaa valtasaliin, jonka keräjäkentältä tuleva saatto vähitellen täyttää.)
HOOKON (kääntyy ovessa Iivari Bodden puoleen). Tuo mulle kynä ja vahaa ja silkkiä, — pergamenttia on minulla täällä sisällä. (Menee hyvin liikutettuna pöydän luo ja laskee muutamia pergamenttikääryjä esille.) Margareta, nyt olen kuningas!
MARGARETA. Minä tervehdän herraani ja kuningastani.
HOOKON. Kiitos! — (katsoo häneen ja ottaa häntä kädestä.) Suokaa anteeksi; minä en tullut ajatelleeksi, että se varmaan loukkaa teitä.
MARGARETA (vetää kätensä pois). Ei se minua loukannut; — Te olette varmaan kuninkaaksi syntynyt.
HOOKON (elävästi) Niin eikö täydy jokaisen niin sanoa joka muistaa, kuinka ihmeellisesti Jumala ja kaikki pyhät ovat minut pelastaneet kaikesta pahasta? Vuoden vanhana kantoivat Birkebeinit minut vuorten yli pakkasessa ja pahassa säässä ja niitten keskeltä, jotka minun henkeäni vainosivat. Nidarosissa pääsin minä eheänä Baglein käsistä, silloin kuin he polttivat kaupungin ja surmasivat niin monta meidän puoluelaistamme, ja kuin Inge kuningas itse hädintuskin pelastui laivalle kiipeämällä ankkuriköyttä ylös.
MARGARETA. Te olet kokenut kovan kasvatuksen.