HOOKON (katsoo häneen tarkasti). Minusta tuntuu nyt, että te olisitte voinut sitä huojentaa.
MARGARETA. Minäkö?
HOOKON. Te olisitte voinut olla minulle hyvä kasvatussisar niinä vuosina, jolloin yhdessä kasvoimme.
MARGARETA. Mutta niin ei käynyt.
HOOKON. Niin, — niin ei käynyt; — me katselimme toiseemme, kumpikin nurkastansa, mutta harvoin me puhuttelimme toisiamme — (kärsimättömästi.) mihinkä hän jäi! (Iivari Bodde tulee kirjoitusneuvot kädessä.). Siinäkös olet; anna tänne!
(Hookon istuu pöytään ja kirjoittaa. Vähän jälkeen tulee Skule jaarli sisään, sitten Dagfinn Bonde. Nikolaus piispa ja Vegard Væradalin herra.)
HOOKON (katsoo ylös ja laskee kynän). Herra jaarli, tiedättekö mitä kirjoitan? (jaarli lähestyy.) Minä kirjoitan äidilleni; minä kiitän häntä kaikesta hyvästä ja annan hänelle tuhat suudelmaa — kirjeessä, ymmärrättehän. Hän tulee lähetettäväksi itäkulmalle Borgasysseliin, jossa hän saa asua kaikessa kuninkaallisessa kunniassa.
SKULE JAARLI. Te ette tahdo pitää häntä kuninkaan kartanossa?
HOOKON. Hän on minulle liian rakas, jaarli; — kuningas ei saa pitää luonansa ketään, joka on hänelle liian rakas, kuninkaan täytyy toimia kädet vapaina, olla yksinänsä, eikä ohjattuna, viekoteltuna. Täällä Norjassa on niin paljon parannettavata (jatkaa kirjoitustansa.)
VEGARD VÆRADALIN HERTTUA (hiljaa Nikolaus piispalle). Se oli minun neuvoni, tämä kuninkaan äidistä Ingasta.