NIKOLAUS PIISPA (raivokkaasti). Ja perusti siellä valtakunnan, ja tuli kuninkaaksi, mahtavaksi kuninkaaksi, — mahtavammaksi kuin yksikään noista kymmenestätuhannesta — jaarlista tuolla ylhäällä! (vaipuu rahille juomapöydän ääreen.)
SKULE JAARLI (katsoo häneen kauvan ja lausuu). Piispa Nikolaus, oletteko enemmän tai vähemmän kuin ihminen?
NIKOLAUS PIISPA (hymyilee). Minä olen viattomuuden tilassa: minä en tiedä erotusta hyvän ja pahan välillä.
SKULE JAARLI (puoleksi itsekseen). Miksi minut pantiin maailmaan, kun ei tahdottu minusta sen parempaa huolta pitää? Hookonilla on niin luja ja järkähtämätöin luottamus itseensä, — kaikki hänen miehensä luottavat häneen lujasti ja järkähtämättömästi —
NIKOLAUS PIISPA. Salatkaa, että teillä ei ole semmoista luottamusta itseenne! Puhukaa ikäänkuin teillä se olisi; vannokaa korkeasti ja kalliisti, että se teillä on, — ja kaikki teitä uskovat.
SKULE JAARLI. Jos minulla olisi poika! Jos minulla olisi poika, joka voisi ottaa koko tuon suuren perinnön minun jälkeeni!
NIKOLAUS PIISPA (elävästi). Jaarli — jos teillä olisi poika?
SKULE JAARLI. Minulla ei ole.
NIKOLAUS PIISPA. Hookon saa poikia.
SKULE JAARLI (pusertaa käsiänsä). Ja on kuninkaaksi syntynyt.