NIKOLAUS PIISPA. Kuulkaa minua. Silloin kuin Inga oli raskaana, ei kukaan saanut siitä tietoa. Hookon Sverrenpoika oli juuri kuollut, ja arvattavasti pelkäsi hän Inge Boordinpoikaa, joka siihen aikaan oli kuningas, ja teitä, — niin, ja Bagleja myöskin, arvatakseni. Hän synnytti piilossa pappi Trondin luona, idän puolella Heggenin kihlakunnassa, ja yhdeksän päivää myöhemmin palasi hän kotia; mutta kuninkaan lapsi jäi koko vuodeksi papin luo, ilman että äiti uskalsi siitä huolta pitää, ja ilman että kukaan tiesi asiasta, paitse Trond ja kaksi hänen poikaansa.
SKULE JAARLI. Niin, niin, — entä sitte?
NIKOLAUS PIISPA. Kun lapsi oli vuoden vanha oli sitä vaikea kauvemmin salata. Inga ilmoitti silloin asian Erlend Husebyn herralle, — niinkuin tiedätte, eräs vanha Birkebeini Sverren ajoilta.
SKULE JAARLI. No?
NIKOLAUS PIISPA. Hän sekä muut ylämaiden päälliköt ottivat lapsen ja matkustivat sen kanssa sydäntalvella vuorten ylitse ja veivät sen kuninkaalle, joka silloin piti hovia Nidorosissa.
SKULE JAARLI. Ja kuitenkin voitte sanoa, että —?
NIKOLAUS PIISPA. Vallan vaarallista, ymmärrättehän, oli halvan pappismiehen kasvattaa kuninkaan lasta. Kohta lapsen synnyttyä, ilmoitti hän ripissä asian eräälle kirkolliselle päämiehellensä ja pyysi häneltä neuvoa. Tämä päämies käski silloin Trondin salaa vaihtamaan lapsen, lähettämään oikean kuninkaan lapsen turvalliseen paikkaan ja antamaan Ingalle toisen, jos hän taikka Birkebeinit myöhemmin vaatisivat kuninkaan poikaa.
SKULE JAARLI (liikutettuna). Ja kuka oli se koira, joka sen neuvon antoi?
NIKOLAUS PIISPA. Minä se olin.
SKULE JAARLI. Te? Niin, te olette aina vihannut Sverren sukua.