NIKOLAUS PIISPA. Se on hyvä, vallan hyvä. Kuningas on myöskin pian tänne saapuva. Minä olen kaiken aikani ollut syntinen koira, Viljam; olen pahasti rikkonut kuningasta kohtaan. Papit tuolla sisällä sanoivat, että kaikki syntini muka olivat minulle anteeksi annetut; — niin, se voi kyllä olla hyvä; mutta heidän on sangen helppo luvata, sillä minä en ole rikkonut heitä vastaan. Ei, ei — on kuitenkin turvallisinta saada se kuulla kuninkaan omasta suusta, (lausuu kiivaasti:) Tulta, sanon minä! Täällä sisällä on niin pimeä.
SIRA VILJAM. Täällä on sytytetty —
SIGARD MESTARI (keskeyttää häntä merkinannolla ja lähestyy piispaa).
Kuinka nyt on laitanne, herra?
NIKOLAUS PIISPA. Hyvin, — hyvin kyllä; käsiäni ja jalkojani kylmää.
SIGARD MESTARI (puoliääneen, muuttaen tuliastiaa likemmäksi). Hm, — se on alku loppuun.
NIKOLAUS PIISPA (tuskallisesti Viljamille). Olen sanonut, että kahdeksan munkin pitää veisata ja rukoilla minun edestäni kappelissa tänä yönä. Pidä heitä silmällä; heidän joukossaan on unisia veitikoita.
SIRA VILJAM (osottaa äänettä kappelia kohti, josta veisu yhä kuuluu seuraavana aikana).
NIKOLAUS PIISPA. Niin paljon tekemättä, ja kuitenkin kaikki jättäminen!
Paljon tekemättä, Viljam!
SIRA VILJAM. Herra, ajatelkaa taivaallisia!
NIKOLAUS PIISPA. Minulla on aikaa; — aamupuoleen, arvelee Sigard mestari —