SIRA VILJAM. Herra pitääkö minun kutsuman Sigard mestaria?
NIKOLAUS PIISPA. Käy sisään, sanon minä! (Viljam menee sisään kappeliin.) Taivaan tahto mahtaa varmaankin olla, että minä sovitan kuninkaan ja herttuan välin, koska se nyt lähettää minulle Trond papin kirjeen. Kovaa sinulta vaaditaan, Nikolaus; kerrassaan repiä alas minkä olet koko elämäsi työllä rakentanut. Mutta ei muuta neuvoa löydy; minun on tällä kertaa noudattaminen taivaan tahtoa. — Jospa vaan voisin lukea mitä kirje sisältää; mutta minä en voi nähdä sanaakaan! Sumua ajelehtii silmieni edessä, niissä säkenöitsee ja räiskii — enkä uskalla antaa kenenkään lukea sitä itselleni! Luvata semmoista —! Onko siis ihmisen äly niin kehno, ett'ei se voi ohjata oman työnsä toista ja kolmatta polvea? Minä puhuin niin kauvan ja niin pontevasti Vegard Væradalille, saadakseni kuningasta lähettämään Ingan pois luotansa, että se viimein tapahtui. Se työ oli hyvä ensi polvessa; mutta jos en olisi sitä neuvonut, niin ei Inga nyt olisi ollut Varteigissa, kirje ei olisi ajoissa tullut minun käsiini, ja minulla ei olisi ollut lupausta pidettävänä, — siis tyhmä toisessa polvessa. Jos vaan olisi aikaa; mutta ainoastaan tämä yö loppuun — ja tuskinpa sitäkään. Minun täytyy, minä tahdon elää kauvemmin! (tömistää sauvalla; pappi astuu sisään oikealta.) Käske Sigard mestari tulemaan! (pappi menee; piispa pusertaa kirjettä käsissään.) Tässä, tämän ohuen sinetin alla lepää Norjan historia sadaksi vuodeksi. Se lepää ja uneksii, niinkuin linnunpoika munassa! Oi, sitä, jolla nyt olisi useampi kuin yksi sielu — taikka ei yhtäkään! (painaa raivokkaasti kirjettä rintaansa.) Oi, jos ei loppu olisi kintereilläni — ja tuomio ja rangaistus — minä hautoisin sinut haukaksi, joka levittäisi pimeän kauhun kaiken maan ylitse ja iskisi terävät kyntensä joka miehen sydämmeen! (kutistuen.) Mutta viimeinen hetki on lähellä, (huutaen.) Ei, ei, — sinusta pitää tuleman joutsen, valkea joutsen! (heittää kirjeen pois kauvas lattialla ja huutaa:) Sigard mestari, Sigard mestari!
SIGARD MESTARI (oikealta). Kuinka laita on, kunnianarvoisa herra?
NIKOLAUS PIISPA. Sigard mestari, — myykää minulle kolmen päivän elämä!
SIGARD MESTARI. Minä olen teille sanonut —
NIKOLAUS PIISPA. Niin, niin; mutta se ei ollut totta se oli pieni rangaistus. Minä olen ollut kohtuuton herra teitä kohtaan; sen vuoksi tahdotte te pelottaa minua. Hyi, se oli ilkeätä, — ei, ei, — se oli paraiksi minulle! Mutta olkaa nyt hyvä ja kiltti! Minä maksan hyvin; — kolmen päivän elämä, Sigard mestari, ainoastaan kolmen päivän elämä!
SIGARD MESTARI. Jos minun vaikka itseni olisi mentävä pois samalla hetkellä, kuin teidän, niin en kuitenkaan voisi lisätä kolmea päivää.
NIKOLAUS PIISPA. Yksi päivä sitten; ainoastaan yksi päivä! Antakaa olla valoisata, antakaa auringon paistaa, silloin kuin minä erkanen! Kuulkaa Sigard! (viittaa häntä luoksensa ja vetää hänet alas penkille.) Olen antanut melkein kaikki kultani ja hopeani kirkolle, saadakseni suuria messuja luetuksi jälkeeni. Tahdon muuttaa tuon; te saatte kaikki tyyni! Mitä, Sigard, teemmekö me kaksi pienet kepposet noille tuolla sisällä? He, he, he! Te tulette rikkaaksi, Sigard, ja lähdette pois maasta; minä saan vähän viivytystä ja voin vähän asettaa asiani toisin ja auttaa itseni vähemmilläkin rukouksilla. Mitä Sigard, emmekö —? (Sigard koettaa suonta; piispa huudahtaa tuskallisesti:) No, miks'ette vastaa?
SIGARD MESTARI (nousee). Minulla ei ole aikaa, herra. Tahdon valmistaa teille juoman, joka voi tuottaa teille hiukan helpotusta viimeisellä hetkellänne.
NIKOLAUS PIISPA. Ei, viipykää! viipykää — ja vastatkaa minulle!