NIKOLAUS PIISPA. Niin, minä olen paljon vihannut; vihannut joka päätä tässä maassa, joka on kohonnut joukon ylitse. Mutta minä vihasin sentähden, ett'en voinut rakastaa. Ihania naisia, — oi, minä voisin nielaista heitä vieläkin säkenöivin silmin! Olen kahdeksankymmentä vuotta, ja vieläkin minä himoan sortaa miehiä ja naisia syleillä; mutta siinä kävi minun samoin kuin tappelussa; tahtoa ja himoa vaan, voima oli minulta jo syntyessäni varastettu; — himon kuohuva lahja — ja kuitenkin raajarikko! Niin tulin sitten papiksi; kuningas taikka pappi täytyy sen miehen olla, joka tahtoo saada kaiken vallan haltuunsa, (nauraa.) Minä pappi! Minä kirkon mies! Niin, yhteen kirkolliseen toimeen oli Luoja minut erittäin sopivaksi tehnyt, — laulamaan kimeitä ääniä, — veisaamaan nais-äänellä suurissa kirkkojuhlissa. Ja kuitenkin vaativat he tuolla ylhäällä minulta — puolimieheltä —, mitä heillä on oikeus vaatia kaikilta niiltä, jotka saivat täyden kyvyn elämän työhön! On ollut aikoja, jolloin pidin semmoisen vaatimuksen kohtuullisena; tässä olen kuolinvuoteellani maannut, kutistuneena rangaistuksen ja tuomioa pelvosta. Nyt se on ohitse; minulla on jälleen ydintä sielun solmuissa! Minä en ole rikkonut mitään; minua kohtaan on vääryyttä tehty; minä olen päälle kantaja!
SKULE HERTTUA (alennetulla äänellä). Herra — kirje! Teillä ei ole pitkiä jäljellä!
HOOKON. Ajatelkaa sieluanne ja nöyryyttäkää itsenne!
NIKOLAUS PIISPA. Miehen työ on hänen sielunsa, ja minun työni on yhä elävä maan päällä. Mutta teidän, Hookon kuningas, teidän tulisi olla varoillanne; sillä samoin kuin taivas on vastustanut minua ja saanut vahinkoa palkinnoksi, samoin vastustatte te sitä miestä, joka pitää maan onnen käsissänsä —
HOOKON. Haa — herttua, herttua! Nyt minä käsitän yhtymisen täällä!
SKULE HERTTUA (kiivaasti piispalle). Ei sanaakaan enää siitä!
NIKOLAUS PIISPA (Hookonille). Hän on teitä vastustava niin kauvan kuin hänen päänsä on kiinni hänen olkapäissänsä. Jakakaa hänen kanssaan! Minä en saa rauhaa arkussani, minä palaan jälleen, jos te ette jaa! Ei kumpikaan teistä saa lisätä toisen korkeutta omaan vartaloonsa; tässä maassa syntyisi jättiläinen, jos niin kävisi, ja täällä ei pidä jättiläisiä oleman; sillä minä en koskaan ollut jättiläinen! (vaipuu taapäin penkille.)
SKULE HERTTUA (heittäytyy polvillensa alas penkin viereen ja huutaa Hookonille). Tuokaa apua! Jumalan laupeuden tähden, piispa ei saa vielä kuolla!
NIKOLAUS PIISPA. Kuinka minun silmäni yhä enemmän pimentyvät! —
Kuningas, viimeinen kerta, — tahdotteko jakaa herttuan kanssa?
HOOKON. En ropoakaan lahjoita siitä, minkä Jumala minulle antoi!