SKULE HERTTUA (levottomana liikutuksesta). Yhdistää koko kansa, — herättää se tuntemaan itsensä yhdeksi! Mistä olette saanut sen oudon ajatuksen? Se jäähdyttää ja tulistaa minua, (hurjistuen:) Te olette saanut sen perkeleeltä, Hookon; sitä ei panna koskaan toimeen, niin kauan kuin minä jaksan sitoa teräskypärän päähäni!
HOOKON. Jumala on ajatuksen antanut enkä minä siitä luovu, niin kauvan kuin minä kannan pyhän Olavi kuninkaan vannetta otsallani!
SKULE HERTTUA. Niin pudotkoon pyhän Olavi kuninkaan vanne!
HOOKON. Kuka sen pudottaa?
SKULE HERTTUA. Minä, joll'ei kukaan muu.
HOOKON. Te, Skule, te tulette voimattomaksi keräjillä huomenna.
SKULE HERTTUA. Hookon! elkää kiusatko Jumalaa. Elkää pakoittako minua syvyyden äärimmäiselle partaalle!
HOOKON (osottaa ovea). Menkää, herra, — ja olkoon se unohdettu, että olemme puhuneet terävin kielin tänä iltana.
SKULE HERTTUA (katsoo silmänräpäyksen jäykästi häneen ja lausuu:) Me tulemme puhumaan terävämmin kielin tulevalla kertaa (menee ulos perältä.)
HOOKON (lyhyen hiljaisuuden perästä.) Hän uhkaa! — Ei, ei; sinne saakka ei asian pidä menemän. Hänen täytyy, hänen pitää nöyrtyä ja taipua; minä tarvitsen tätä vahvaa kättä, tätä nerokasta päätä. — Mikä tässä maassa löytyy rohkeutta ja voimaa, sen on Jumala suonut miehille minun käytettäväkseni; — minua palvellaksensa Skule herttua sai kaikki hyvät avut; minua uhkaaminen on taivasta uhata; minun on velvollisuuteni rangaista jokaista, joka asettuu taivaan tahtoa vastaan, — sillä taivas on niin paljon tehnyt minun hyväkseni.