LYNGSTRAND. Niin, tietysti hänen pitääkin. Mutta voihan hän silti sen tehdä, vaikka naikin.
BOLETTE. No, entä nainen?
LYNGSTRAND. Nainen? Mitenkä?
BOLETTE. Se nainen, jonka kanssa hän menee naimisiin. Mitä varten hän sitten elää?
LYNGSTRAND. Hänenkin tulee elää miehensä taidetta varten. Minun mielestäni pitäisi naisen tuntea itsensä niin sanomattoman onnelliseksi siitä.
BOLETTE. Hm — en oikein tiedä —
LYNGSTRAND. Niin se on, neiti, olkaa varma siitä. Ei ainoastaan kaikki se kunnia ja arvo, jota hän nauttii miehensä tähden. Sillä se on minun mielestäni melkein vähemmänarvoista. Mutta se, että hän saa auttaa miestänsä luomaan, — että hän voi keventää hänen työtänsä tukemalla häntä, palvelemalla häntä, hoitelemalla häntä huolellisesti ja tekemällä hänelle elämän oikein suloiseksi. Sen pitäisi naisesta olla niin äärettömän ihanaa, minun mielestäni.
BOLETTE. Ooh, te ette tiedä, miten itserakas olette!
LYNGSTRAND. Minäkö itserakas! Hyvä Jumala! Kunpa tuntisitte minua hiukan paremmin, niin ette — (Kumartuu lähemmäksi häntä.) Neiti Wangel, — kun minä kerran olen poissa — ja eihän siihen ole enään pitkälti —
BOLETTE (Katsoo häneen sääliväisesti.) Mutta älkää nyt uskotelko mitään niin surullista.