LYNGSTRAND. Niin, se myöskin. Vähitellen. Aivankuin ihmeen kautta. Mutta minä tiedän kyllä, että semmoista voi tapahtua vaan avioliitossa, jossa aviopuolisot uskollisesti ja hellästi ovat kiintyneet toisiinsa ja ovat oikein onnelliset.
BOLETTE. Ettekö koskaan ole tullut ajatelleeksi, että mieskin voisi noin ikäänkuin sulautua vaimoonsa. Tulla vaimonsa kaltaiseksi, tarkoitan.
LYNGSTRAND. Mieskö? En, sitä en ole ajatellut.
BOLETTE. Mutta miksei mies yhtä hyvin kuin vaimokin?
LYNGSTRAND. Ei, sillä miehellähän on kutsumus, jota varten hän elää. Ja se se juuri tekee miehen niin voimakkaaksi ja varmaksi, neiti Wangel. Hänellä on elämäntehtävä, hänellä.
BOLETTE. Jokaisella miehelläkö?
LYNGSTRAND. Ei jokaisella. Ajattelen nyt etupäässä taiteilijaa.
BOLETTE. Tekeekö teidän mielestänne taiteilija oikein mennessään naimisiin?
LYNGSTRAND. Tekee, aivan oikein, minun mielestäni. Kun hän löytää jonkun, jota oikein rakastaa, niin —
BOLETTE. Vaikka niinkin. Minun mielestäni hänen pitäisi elää yksinomaan taiteensa hyväksi.