LYNGSTRAND. Kuinka voitte niin sanoa! Minusta olisi niin suloista tietää, että te täällä kotona askaroitte minua muistellen.
BOLETTE. No, entä sitten?
LYNGSTRAND. Niin, muuta en oikein tiedä —
BOLETTE. En minäkään. Kaikkihan on sitä vastaan. Minä en näe muuta kuin esteitä.
LYNGSTRAND. Voisihan tapahtua joku ihme. Joku onnenpotkaus tai semmoinen. Sillä minä uskon että onni minua seuraa.
BOLETTE (Vilkkaasti.) Niin, eikö totta! Tehän uskotte sen!
LYNGSTRAND. Niin, siihen minä lujasti luotan. Ja sitten — muutaman vuoden kuluttua — kun minä palaan kotiin kuuluisana kuvanveistäjänä ja hyvissä varoissa, terveenä ja kukoistavana —
BOLETTE. Niin, niin! Toivokaamme että niin käy.
LYNGSTRAND. Siitä voitte olla varma. Kunhan vaan ajattelette uskollisesti ja lämpimästi minua sill'aikaa kun olen kaukana etelän mailla. Ja senhän olette äsken luvannut.
BOLETTE. Niin olen (Pudistaa päätänsä.) Mutta ei siitä kuitenkaan mitään hyötyä ole.