ARNHOLM. En, rakas Bolette. En saanut. Hän oli niin syventynyt erääseen toiseen asiaan.
BOLETTE (Huokaa.) Niin, — niin hän aina on.
ARNHOLM (Katsoo merkitsevästi häneen.) Mutta tänäänhän me molemmat keskustelemme tarkemmin siitä asiasta. — Missä teidän isänne nyt on? Ehkei hän ole kotona?
BOLETTE. On. Hän on varmaankin konttorissaan. Kyllä minä haen hänet.
ARNHOLM. Ei kiitos. Älkää vaivatko itseänne. Minä menen mieluummin hänen luokseen.
BOLETTE (Kuulostaa vasemmalle päin.) Odottakaa herra yliopettaja. Luulen, että isä tuleekin tuolta portaista. Aivan oikein. Hän on varmaankin ollut häntä katsomassa.
(Tohtori Wangel tulee vasemmanpuolisesta ovesta.)
WANGEL (Ojentaa Arnholmille kätensä.) Rakas ystävä, — oletteko jo täällä? Sepä hyvä että tulitte näin varhain. Sillä tahtoisin mielelläni vielä puhua kanssanne.
BOLETTE (Lyngstrandille.) Menemmekö me puutarhaan Hilden luo?
LYNGSTRAND. Kernaasti minun puolestani, neiti (Hän ja Bolette menevät alas puutarhaan ja sieltä ulos puiden välitse.)