BOLETTE. Olen. Yhtä ja toista. Ettekö te ole?
ARNHOLM. Oh, en oikein tiedä —
BOLETTE. Olette kyllä. Mutta ette vaan tahdo sanoa.
ARNHOLM. Luulen, että tuo matka on tekevä hyvää äitipuolellenne.
BOLETTE. Luuletteko?
ARNHOLM. Ja eiköhän liene paras teille kaikillekin, että hän jonkun aikaa on poissa kotoa?
BOLETTE. Jos hän huomenna aamulla muuttaa takaisin Skjoldvikiin, ei hän sieltä koskaan enään palaa tänne.
ARNHOLM. Mutta, rakas Bolette, mistä te sen olette päähänne saanut?
BOLETTE. Siitä olen ihan varma. Saattepa nähdä! Niin tulee käymään — hän ei sieltä palaa. Ei ainakaan niin kauvan kuin Hilde ja minä olemme talossa.
ARNHOLM. Hildekin?