ELLIDA. Oi niin — minä tunnen sen lähestyvän — mustin, äänettömin siivin!
WANGEL. Mutta se ei saa tapahtua. Mikään muu pelastus ei ole mahdollinen. Minä ainakaan en näe muuta. Ja sentähden — sentähden puran minä — puran kauppamme tällä hetkellä. — Nyt voit sinä siis valita tiesi vapaasti — vapaaehtoisesti.
ELLIDA (Tuijottaa häneen hetken sanattomana.) Onko totta, — totta, — mitä sanot! Tarkoitatko sinä sitä — sisimmästä sielustasi!
WANGEL. Tarkoitan — sisimmästä sielustani, revityn sydämeni pohjasta.
ELLIDA. Ja voitko sinä sen tehdä! Voitko antaa sen tapahtua!
WANGEL. Voin. Minä voin, sillä minä rakastan sinua niin suuresti.
ELLIDA (Hiljaa ja vavisten.) Niin lähelle sinun sydäntäsi olisin siis tullut!
WANGEL. Sen ovat vuodet ja yhteiselämä tehneet.
ELLIDA (Lyö kätensä yhtaen.) Ja minä — joka olen ollut niin sokea!
WANGEL. Sinun ajatuksesi olivat muussa. Mutta nyt — nyt olet täysin vapaa minusta — ja minun omaisistani. Nyt sinun oma oikea elämäsi voi jälleen päästä oikeille raiteilleen. Sillä nyt sinä saat valita vapaaehtoisesti. Ja omalla vastuullasi, Ellida.