WANGEL (Astuu häntä vastaan.) Minun vaimollani ei ole mitään valittavana. Minun asiani on sekä valita hänen puolestaan — että varjella häntä. Varjella niin! Ellette suori tiehenne täältä — pois maasta — ja pysy iäksi poissa — tiedättekö mikä teitä odottaa?
ELLIDA. Ei, ei, Wangel! Ei niin!
TUNTEMATON. Mitä te minulle voitte?
WANGEL. Minä vangitutan teidät pahantekijänä! Nyt heti! Ennenkun ehditte laivaan! Sillä minä tiedän tuosta murhasta, joka tapahtui Skjoldvikissa.
ELLIDA. Oi, Wangel — kuinka sinä voit —!
TUNTEMATON. Sitä minä odotin. Ja sentähden — (Ottaa povitaskustaan revolverin) — sentähden varustin itseni tällä aseella.
ELLIDA (Heittäytyy Wangelin eteen.) Ei, ei — älkää tappako häntä!
Ennemmin sitten minut!
TUNTEMATON. En sinua enkä häntä. Ole huoleti sen puolesta. Tämä on vain omaan tarpeeseeni. Sillä minä tahdon elää ja kuolla vapaana miehenä.
ELLIDA (Kasvavalla mielenliikutuksella.) Wangel! Suo minun sanoa se sinulle — sanoa tässä, hänen kuullensa! Sinä voit tosin pidättää minut täällä! Sinullahan on siihen valta ja keinot sen käyttämiseen! Ja niinhän sinä aiot tehdä! Mutta minun mieleni — kaikki minun ajatukseni, — kaikki minun kaihoni ja toiveeni, — niitä sinä et voi sitoa! Ne lentävät ja liihottelevat — pois siihen tuntemattomaan maailmaan, — johon minä olin luotu — ja jonka sinä olet minulta sulkenut!
WANGEL (Hiljaisen tuskallisesti.) Minä näen sen, Ellida! Askel askeleelta liu'ut sinä minun käsistäni. Ja tuo rajattoman ja äärettömän — ja saavuttamattoman kaipuu — se se pimentää lopulta sinun mielesi kokonaan.