ELLIDA. Tuo amerikkalainen?
YNGSTRAND. — Niin; hän sai kerran kapteenilta lainaksi suuren pinkan vanhoja sanomalehtiä, joita hän myötäänsä luki ja selaili, — oppiakseen norjaa, kuten hän sanoi.
ELLIDA. Entä sitten?
LYNGSTRAND. Sitten eräänä iltana oli kauhea myrsky. Koko miehistö oli kannella, paitsi tuo amerikkalainen ja minä. Hän oli nyrjäyttänyt jalkansa, eikä päässyt paikaltaan. Minä olin myös sairaana ja makuulla. No, siinä hän taas istui lukemassa jotain vanhaa lehteä —
ELLIDA. No! Entä sitten?
LYNGSTRAND. Mutta lukiessaan hän yht'äkkiä älähtää. Minä katson häneen: hän on kalmankalpea kasvoiltaan. Ja sitten hän rutistaa sanomalehden kokoon, ja rupeaa repimään sitä tuhansiksi kappaleiksi. Vaan sen hän teki hiljaa, aivan hiljaa.
ELLIDA. Eikö hän sanonut mitään? Eikö mitään?
LYNGSTRAND. Ei heti. Mutta hetken perästä hän sanoi ikäänkuin itsekseen: Mennyt toiselle. Toiselle miehelle minun poissaollessani.
ELLIDA (Sulkee silmänsä ja sanoo hiljaa:) Sanoiko hän niin?
LYNGSTRAND. Sanoi. Ja ajatelkaahan, — sen hän sanoi ihan selvällä norjankielellä. Sen miehen oli helppo oppia vieraita kieliä, sen minä sanon.