WANGEL. Ja sinä, Ellida? sinä suostuit siihen?
ELLIDA. Ajattelehan, silloin minusta oli kaikki niinkuin olla piti.
Mutta Jumalan kiitos, sitten hän lähti pois — ja —
WANGEL. Ja kun hän oli lähtenyt —?
ELLIDA. No, voit arvata, että minä piankin toinnuin ja tulin taas järkiini. Tulin huomaamaan miten hullua ja mieletöntä kaikki oli ollut.
WANGEL. Sinä mainitsit äsken jotain kirjeistä. Olet siis kuullut hänestä sen jälkeen?
ELLIDA. Olen. Ensin vain pari riviä Arkangelista. Niissä hän vain ilmoitti lähtevänsä Amerikkaan. Ja ilmoitti samassa mihin voisin lähettää vastauksen.
WANGEL. Vastasitko sinä?
ELLIDA. Heti. Kirjoitin tietysti, että välimme nyt oli lopussa. Ja että hänen ei pitäisi enään ajatella minua, niinkuin en minäkään enään ajattele häntä.
WANGEL. Kirjoittiko hän uudestaan siitä huolimatta?
ELLIDA. Niin, hän kirjoitti siitä huolimatta?