WANGEL. Rakas Ellida, — miksi kyselit häneltä tuosta matkasta?
ELLIDA. Johnston on ollut samassa laivassa. Siitä olen aivan varma.
WANGEL. Mistä sen päätät?
ELLIDA (Vastaamatta hänelle.) Hän oli matkalla saanut tietää, että minä olin mennyt toiselle miehelle, hänen poissaollessaan. Ja silloin — sillä samalla hetkellä se minut valtasi.
WANGEL. Se kammo?
ELLIDA. Niin. Minä voin yht'äkkiä nähdä hänet ilmielävänä edessäni.
Tahi oikeammin noin vähän syrjässä. Sillä hän ei koskaan katso minuun.
Hän vain seisoo siinä.
WANGEL. Minkälaiselta hän sinusta näyttää?
ELLIDA. Sellaiselta kuiq, hänet viimeksi näin.
WANGEL. Kymmenen vuotta sitten?
ELLIDA. Niin. Tuolla Bratthammerissa. Kaikkein selvimmin näen hänen rintaneulansa, suuri sinivalkoinen helmi keskessä. Se helmi on kuin kuolleen kalan silmä. Ja se ikäänkuin tuijottaa minuun.