WANGEL. Ellidalle —! Joko taas!
TUNTEMATON. Ja Ellida lupasi vahvasti odottaa minua siksi kunnes jälleen palaan.
WANGEL. Kuulen, että puhuttelette vaimoani ristimänimeltä. Sellaiset tuttavallisuudet eivät ole tapana täällä meillä.
TUNTEMATON. Sen kyllä tiedän. Mutta kun hän nyt etukädessä on minun —
WANGEL. Teidän? Yhä vielä —!
ELLIDA (Peräytyy Wangelin taa.) Ooh —! Hän ei luovu minusta koskaan!
WANGEL. Teidän! Sanotteko että hän on teidän?
TUNTEMATON. Onko hän kertonut teille mitään kahdesta sormuksesta? Minun sormuksestani ja Ellidan sormuksesta?
WANGEL. On. Vaan entä sitten. Tekihän vaimoni myöhemmin kaikesta lopun.
Olettehan saanut hänen kirjeensä. Siis tiedätte sen itse.
TUNTEMATON. Sekä Ellida että minä olimme yksimieliset siitä, että se, mitä sormuksilla tehtiin, oli arvoltaan ja merkitykseltään vihkimys.