Helmer. Mutta minä tahdon uskoa sitä. Nimitä se! Meidän tulee muuttua niin että —?
Nora. Että yhdis-elämä meidän kahden kesken voisi tulla avio-elämäksi. Jää hyvästi. (hän menee ulos etuhuoneen kautta.)
Helmer (vaipuu tuolille lähellä ovea ja peittää kasvojansa.) Nora, Nora! (katselee ympärillensä ja nousee ylös.) Tyhjää. Häntä ei enää ole täällä. (toivo herää hänen mielessään.) Kummista kummallisinta —?
(alhaalta kuuluu pauke kun portti lyödään lukkoon.)