Nora. Nyt olet varmaankin sanomattoman utelias, Kristiina.
Rouva Linde. Kuuleppas nyt, Nora-kulta, — etköhän siinä asiassa lie toiminut ajattelemattomasti.
Nora (käy jälleen suoraan istumaan.) Onko ajattelematonta pelastaa miehensä henkeä?
Rouva Linde. Minusta nähden se on ajattelematonta, että sinä hänen tietämättänsä —
Nora. Vaan eihän hänen sopinut saada mitään tietää! Herra Jumala, etkös sitä voi käsittää? Hänen ei sopinut edes saada tietää, kuinka vaarallinen hänen laitansa olikaan. Minun tykö lääkärit tulivat ja sanoivat, että hänen henkensä oli vaarassa; ett'ei mikään muu voinut auttaa häntä kuin olo etelämailla. Luuletkos, etten minä alussa kokenut maanittelemalla päästä aikeeni perille? Minä sanoin hänelle, kuinka hauskaa olisi minulle päästä matkustamaan ulkomaille niinkuin muut nuoret vaimot; minä sekä itkin että rukoilin; minä pyysin häntä johtamaan mieleensä missä tilassa minä olin, ja että hänen tulisi olla kiltti ja suostua pyyntööni; ja sitten ehdottelin minä, että hän voisi ottaa lainan. Mutta silloin oli hän vähällä suuttua, Kristiina. Hän sanoi minua kevytmieliseksi, ja että hänen velvollisuutensa aviomiehenä oli vastustella minun elkiäni ja oikkujani — joksi hän muistaakseni nimitti sitä. Niin, niin, ajattelin minä, pelastettava sinä kumminkin olet; ja silloin ryhdyin minä toimiin —
Rouva Linde. Ja eikö miehesi saanut isältäsi tietää, ett'eivät rahat tulleetkaan häneltä?
Nora. Ei, ei koskaan. Pappa kuoli juuri niinä päivinä. Olin aikonut saada häntä osalliseksi salaisuuteeni ja pyytää häntä olla mitään ilmoittamatta. Vaan kun hän makasi niin sairaana —. Sen parempi, sitä ei ollutkaan tarpeen.
Rouva Linde. Ja etkös sittemmin koskaan ole uskonut asiata miehellesi?
Nora. Ei, Jumala varjelkoon, kuinka sinä voit semmoista ajatella? Hän, joka on niin ankara siinä asiassa. Ja sitä paitsi — Torvald, miehen itsetunnollaan, — kuinka tuskallista ja nöyryttävää hänen olisi tietää, että hänen on jostakin kiittäminen minua. Se rikkoisi peräti meidän välimme; meidän kaunis, onnellinen kotimme muuttuisi toisenlaiseksi kuin se nyt on.
Rouva Linde. Etkös milloinkaan aio sanoa sitä hänelle?