Nora. Oh, tiedättekö mitä, tohtori Rank, — tekin tahdotte mielellänne elää.
Rank. Sitä maarian tahdonkin. Niin kurja kuin olenkin, tahdon kumminkin kernaasti kärsiä piinaa niinkauvan kuin suinkin. Kaikki minun hoidettavani ovat yhtäläiset. Ja sama on laita niittenkin, jotka siveyden puolesta ovat sairaita. Juuri tällä hetkellä on semmoinen siveyden puolesta sairastava hospitaalin jäsen tuolla Helmerin luona.
Rouva Linde (hilliten tuntoansa). Ah!
Nora. Ketä te tarkoitatte?
Rank. Oh, onhan muuan asianajaja Krogstad mies, jota te ette ollenkaan tunne. Hän on turmeltunut sydämmensä juurista, rouva. Mutta itse rupesi hän lavertelemaan, kuni jostakin tärkeän tähdellisestä asiasta, että hänen pitää elää.
Nora. Vai niin? Mitä asiaa hänellä oli Torvaldille?
Rank. En todellakaan tiedä; kuulin vain, että oli jotain Osakepankista.
Nora. En tietänyt että Krog—, että tuolla asianajaja Krogstadilla oli mitään tekemistä Osakepankin kanssa.
Rank. Niin, hän on saanut jonku paikan siellä. (Linde-rouvalle.) En tiedä, onko teidänkin paikkakunnalla semmoisia ihmisiä, jotka juoksevat läähättäen ympäri päästäksensä siveellisen mätäisyyden perille ja sitten saadaksensa asianomaisen asetetuksi tarkastusta varten toiseen tai toiseen edulliseen asemaan. Terveet tyytykööt kauniisti siihen, että saavat seisoa ulkopuolella.
Rouva Linde. Sairaatpa ne kumminkin enimmin tarvitsevat tulla sisäänsuljetuiksi.