Rank. (kohottaen olkapäitään.) Niin, siinä se temppu onkin. Se katsantotapa se tekee yhteiskunnan sairashuoneeksi.
Nora. (Omissa ajatuksissaan, purskahtaa nauruun ja taputtelee käsiänsä.)
Rank. Miksi nauratte sille? Tiedättekö oikein, mitä yhteiskunta on?
Nora. Mitä huolin minä tuosta ikävästä yhteiskunnasta? Minä nauroin peräti toiselle asialle — sanomattoman hauskalle. — Sanokaa minulle, tohtori Rank — kaikki, joilla on virkoja osakepankissa, tulevat siis nyt Torvaldin käskyn-alaisiksi?
Rank. Sekö se mielestänne on niin sanomattoman hauskaa?
Nora (hymyilee ja hyräilee.) Olkoon se minun asiani! Olkoon se minun asiani! (kävelee lattialla.) Niin, onpa oikein sanomattoman hauska ajatella, että me — että Torvald on saanut niin paljon vaikutusvoimaaniin moneen mieheen. (ottaa pussin taskusta.) Tohtori Rank, suvaitsetteko pikku konfehdin?
Rank. Kas, kas konfehteja. Minä luulin sitä kielletyksi tavaraksi täällä.
Nora. Niin, mutta nämä on Kristiina antanut minulle.
Rouva Linde. Kuinka? Minä —?
Nora. No, no, no; älä hämmästy. Ethän sinä voinut tietää Torvaldin kieltäneen niitä. Tahdon sanoa sinulle, että hän pelkää minun hampaitteni turmeltuvan niiden kautta. Mutta pyh, — olkoon menneeksi tällä kertaa —! Eikö niin, tohtori Rank? Olkaa niin hyvä! (pistää konfehdin hänen suuhunsa.) Ja sinä myös, Kristiina. Ja minun tulee myös saada yksi; pikkarainen vain — tai korkeintaan kaksi. (kävelee taasen.) No, nyt olen minä oikein sanomattoman onnellinen. Nyt löytyy yksi ainoa asia maailmassa, jota minun niin sanomattomasti tekisi mieleni.