Nora. Mitä tämä tietää? Kuka aikoo ottaa virkaanne teiltä?
Krogstad. Oh, älkää minun edessäni teeskennelkö niinkuin ette mitään tietäisi. Minä huomaan kyllä, ettei teidän ystävällenne saata olla suotuista joutua semmoiseen tilaan, jossa hän voi töytäistä yhteen minun kanssa; ja minä huomaan nyt myös, ketä minun tulee kiittää siitä, että minua ajetaan pois.
Nora. Vaan minä vakuutan teille. —
Krogstad. Niin, niin, niin, lyhykäisesti: vielä on aikaa ja minä neuvon teitä käyttämään vaikutusvoimaanne estääksenne sitä.
Nora. Mutta, herra Krogstad, minulla ei ole mitään vaikutusvoimaa.
Krogstad. Eikö? Minusta on kuin vastikään itse olisitte sanoneet —
Nora. Se tietysti ei ollut sillä tavoin ymmärrettävä. Minäkö! Kuinka voitte uskoa, että minulla olisi semmoista vaikutusvoimaa mieheeni?
Krogstad. Oh, minä tunnen miehenne ylioppilasajoista asti. Luullakseni ei herra pankkitirehtöri ole lujempi kuin muutkaan aviomiehet.
Nora. Jos puhutte halveksivalla tavalla miehestäni, niin osoitan teille ovea.
Krogstad. Rouva on rohkea.