Nora. Minä en pelkää teitä enää. Kun uuden vuoden päivä on tullut, olen kohta oleva irti koko asiasta.
Krogstad (maltillisemmin.) Kuulkaa nyt minua, rouva. Jos tulee välttämättömäksi, niin minä taistelen niinkuin hengen puolesta pitääkseni pientä paikkaani pankissa.
Nora. Siltä todellakin näyttää.
Krogstad. Sitä en tee ainoastaan tulon vuoksi; siitäpä minä vähimmin huolin. Vaan siinä on jotakin muuta —. No niin, sanon sen suoraan! Asia on näettenkös tämä. Tietysti tiedätten tekin, yhtä hyvin kuin muut, että minä kerran muutamia vuosia takaperin tein itseni syypääksi ajattelemattomaan tekoon.
Nora. Luulenpa kuulleeni jotain semmoista.
Krogstad. Asia ei tullut oikeuden eteen, mutta kaikki tiet ikäänkuin suljettiin minulta samalla. Niin ryhdyin minä niihin toimiin, jotka te kyllä tiedätte. Täytyihän minun johonkin ryhtyä; ja minä voin sanoa, etten ole ollut niitä pahimpia. Mutta nyt tahtoisin ulos kaikesta tästä. Poikani varttuvat varttumistaan; heidän tähden tahdon hankkia itselleni niin paljon kansalais-arvoa kuin mahdollista. Tämä paikka pankissa oli ikäänkuin ensimäinen porras minulle. Ja nyt tahtoo miehenne potkaista minua portailta alas, niin että minä tulen seisomaan loassa jälleen.
Nora. Mutta, Herran tähden, herra Krogstad, ei minun vallassani ole ollenkaan auttaa teitä.
Krogstad. Sen vuoksi, ettei teillä ole tahtoa siihen; mutta minulla on keinoja pakottaakseni teitä siihen.
Nora. Ettehän kumminkaan aikone kertoa miehelleni, että olen teille velkaa?
Krogstad. Hm; mitäpäs, jos kertoisin hänelle siitä?