Nora. Se olisi häpeällisesti tehty teiltä. (itkusuulla.) Tämä salaisuus, joka on minun iloni ja ylpeyteni, sen saisi hän tietää niin ilkeällä ja kömpelöllä tavalla, — saisi sen tietää teiltä. Te saattaisitte minulle kauheinta mieliharmia —
Krogstad. Pelkkää mieliharmiako?
Nora (kiivaasti.) Mutta tehkää se vain; pahinta on se teille itsellenne, sillä silloin saa mieheni selvästi nähdä, mikä kurja mies te olette, ja silloinpa ette suinkaan saa pitää paikkaanne.
Krogstad. Minä kysyin, perheellistä mieliharmiako te ainoastaan pelkäättekin?
Nora. Jos mieheni saa tietää sen, niin hän tietysti kohta maksaa mitä vielä on maksamatta; ja sitten ei meillä ole mitään teidän kanssanne tekemistä.
Krogstad (tulee askeleen lähemmä.) Kuulkaa, rouva Helmer; — teillä joko ei ole hyvää muistoa, taikka ei ollenkaan tietoa tämmöisistä asioista. Minun tulee siis selittää teille asia vähän tarkemmin.
Nora. Millä tavalla?
Krogstad. Miehenne sairaana ollessa tulitte minun luokseni lainataksenne kaksitoistasataa specieriksiä.
Nora. En tietänyt ketään toista.
Krogstad. Minä lupasin silloin hankkia teille sen summan. —