Nora. Niin, pistäysinpä sivumennessäni. Minä tarvitsisin hiukan sinun apuasi. Istukaamme tähän sohvalle. Kas niin. Huomis-illalla on näet maskeraati konsuli Stenborg'illa, ja Torvald tahtoo, että minä pukisin itseni neapelilaiseksi kalatytöksi ja tanssisin Tarantellaa, jonka opin tuolla Kaprisaaressa.
Rouva Linde. Jopa, jopa! Vai sinun tulee oikein näyttää koko kometia?
Nora. Niin, Torvald tahtoo, että sen tekisin. Kas tässä on puku; sen Torvald teetti minulle tuolla Italiassa. Vaan nyt se on kaikki hajallaan, enkä tiedä — —
Rouva Linde. Noh, sen me pian saamme kuntoon; eihän siitä ole muu kuin ripsut sieltä täältä vähän ratkenneet. Onko neulaa ja lankaa? Kas niin, tässähän on kaikki, mitä tarvitsemme.
Nora. Voi kuinka sinä olet kiltti.
Rouva Linde (ompelee.) Vai että sinä huomenna puet itsesi maskeraati-pukuun, Nora? Tiedätkös — sitten pistäyn hetkeksi tänne katsomaan, miltä näytät koristeissasi. Vaan olenpa kokonaan unohtanut sanoa sinulle kiitoksia eilisestä hauskasta illasta.
Nora (nousee ja astuu poikki lattian.) Oh, eilen minusta ei tuntunut niin hauskalta täällä, kuin mitä tavallisesti on ollut. — Olisitpa tullut vähää aikaisemmin kaupunkiin, Kristiina. — Niin, Torvald osaa kyllä laittaa kotimme oikein hauskaksi ja sieväksi.
Rouva Linde. Et suinkaan sinä ole vähemmin taitava; suottako olisit isäsi tytär. Mutta sanoppas minulle, onko tohtori Rank aina niin alakuloinen kuin eilen?
Nora. Ei, eilen se oli kovin silmäänpistävää. Mutta hänessä onkin sangen vaarallinen tauti; hänen raukan selkä-ytimensä näivettyy. Katsoppas, hänen isänsä oli tuommoinen ilettävä ihminen, joka piti jalkavaimoja ja muuta sellaista; ja senvuoksi, näetkös, on hänen poikansa lapsuudestaan asti ollut kivuloinen.
Rouva Linde (hellittää ompelutyön käsistään.) Mutta, armas Nora-kulta, mistäs sinä tuommoisia saat kuulla?