Nora. Kuinka te voitte tietää, että sitä ajattelen?
Krogstad. Useimmille meistä ensihetkellä lentää semmoista päähän. Minäkin ajattelin sitä; mutta eipä ollut minulla siihen uskallusta —
Nora. (painuneella äänellä.) Eikä minullakaan.
Krogstad (helpommin hengittäen.) Eikö niin; teillä ei ole uskallusta siihen, ei teilläkään?
Nora. Ei ole; ei ole.
Krogstad. Se olisikin aivan hupsun työtä. Kun vaan ensimmäinen kotimyrskyn puuska on ohitse —. Minulla on taskussani tässä kirje teidän miehellenne —
Nora. Ja siinä olette kaikki kertoneet?
Krogstad. Niin helpoittavilla sanoilla kuin mahdollista.
Nora (ripeästi.) Se kirje ei saa tulla hänen käsiinsä. Reväiskää se palasiksi. Kyllä minä kuitenkin jollakin lailla hankin rahat.
Krogstad. Älkää pahaksi panko, hyvä rouva, vaan sanoinhan teille äsken, luullakseni —