ALLMERS.
Niin, ajattele sinä, — minusta tuntui, että Siinä oli aivan kun leväystä (ojentaa hänelle kätensä yli pöydän). Miten onkaan hyvä, että sinä olet minulla, Asta. Siitä minä olen niin iloinen. Iloinen, iloinen — keskellä surua.
ASTA,
(katsoo vakavasti häneen).
Ennen kaikkea tulee sinun olla iloinen siitä, että sinulla on Rita.
ALLMERS.
Niin, se on selvä itsestään. Vaan Ritan kanssa minä en ole sukua. Hän ei ole sama kuin sisar.
ASTA,
(jännitettynä).
Arveletko niin, Alfred?