Oletteko!
ASTA,
Olen, koko sen aikaa, kun veljeni, — kun Alfred ja minä asuimme yhdessä.
BORGHEJM.
Niin, mitäs kun veljenne kanssa. Sehän on aivan eri asia. Minusta sitä voi sanoa paremmin rauhaksi kuin onneksi.
ASTA.
Ihanaa se kuitenkin oli.
BORGHEJM.
Kas niin, — se jo tuntui teistä ihanalta. Vaan ajatelkaapas, — ettei hän nyt olisi ollut veljenne!