Pelkäättekö siis kuitenkin muuttuvaisuuden lakia?
BORGHEJM.
En, en hitustakaan (nauraa katkerasti). Eikähän ole mitään muuttumistakaan. Teissä, tarkoitan. Sillä te ette paljoa välitä minusta, sen olen huomannut.
ASTA.
Sen te hyvin tiedätte, että minä välitän.
BORGHEJM.
Niin, mutta ette läheskään kylliksi. Ei siinä määrässä kuin minä haluaisin (kiihkeämmin). Herra jumala, Asta, — neiti Asta, — tämä on niin hullua, kuin ajatella voi! Ihan tuossa, tämän tahi huomispäivän takana, lepää ehkä koko elämänonni ja odottaa meitä. Ja me annamme sen levätä rauhassa. Emmeköhän vielä kadu sitä, Asta?
ASTA,
(hiljaa).
Ei tiedä! Vaan ainakin kaikki loistavat mahdollisuudet saamme antaa levätä rauhassa.