Minä en ajatellut mitään. Kulin ja hinasin itseäni jyrkänteitä, — ja nautin kuoleman rauhaa ja suloutta.
RITA,
(hypähtää ylös).
Elä käytä tuollaisia sanoja moisesta kauhistuksesta.
ALLMERS.
Minä tunsin sillä tavoin. En mitään tuskaa. Minusta tuntui, että meitä oli kaksi kuleksimassa, minä ja toisena kuolema, ja aivan kuin hyvät matkatoverit. Minusta tuntui olevan luonnollista, — niin asianmukaista, kaikkityyni. Minun suvussanihan ei elä kukaan vanhaksi —
RITA,
Ole puhumatta tuollaista, Alfred! Selvisithän siitä kuitenkin hyvin.
ALLMERS,
Niin; yhtäkkiä olin perillä. Järven toisella rannalla.