RITA.
Se on ollut sinulle pelon ja kauhun yö, Alfred. Vaan nyt jälestäpäin et tahdo sitä myöntää itsellesi.
ALLMERS.
Se yö sai minussa aikaan päätöksen. Ja sen vuoksi käännyin takasin.
Lähdin kotia. Eyolfin luo.
RITA,
(hiljaa).
Liian myöhään.
ALLMERS.
Niin. Ja — toverini tuli ja otti hänet —. Siitä syntyi kauhu häntä.
Kauhu kaikkea. Kaikkea sitä, — josta emme uskalla kuitenkaan luopua.
Niin olemme maailmaan kytketyitä molemmat, sinä, Rita, ja minä.