RITA.
Oli. Hyvinkin väsyksissä, uskon. Vaan hän, raukka, olikin taivaltanut jalkasin suurimman osan matkaa.
ASTA.
Ja tunturi-ilmakin ehkä oli tekeytynyt liian ankaraksi hänelle.
RITA.
En usko. En ole kuullut hänen yhtä kertaa rykivän.
ASTA.
Kas niin. Siinä sen nyt näet! Oli siis hyvä, että lääkäri sai hänet taipumaan tuolle matkalle.
RITA.
Niin, nyt kun se on vihdoinkin ohi, niin —. Vaan usko pois Asta, se on ollut kauhea aika minulle. Minä en ole koskaan tahtonut sitä sanoa. Ja sinähän kävitkin niin harvoin täällä, minun luona —