ASTA.
Niin, siinä minä en tehnyt oikein. Vaan —
RITA.
Niin, niin, niin, — sinullahan oli koulusi siellä kaupungissa (hymyilee). Ja meidän tienrakentaja — hänkin oli mennyt matkalle.
ASTA.
Oh, anna nyt, Rita sen olla sinään!
RITA.
Niin, niinpä kyllä. Antaa tienrakentajan mennä. — Vaan se ikävä, mikä minulla on Alfredia ollut! Autiota! Tyhjää! Huu, ihan tuntui kuin olisi tänne ollut elävältä haudattu!
ASTA.
Mutta, herra jumala, — ainoastaan kuus — seitsemän viikkoa —