RITA.
Niin, niin, vaan muista, ettei Alfred ole koskaan ennen ollut poissa kotoa. Ei edes yhtä ainoata vuorokauttakaan. Koko kymmeneen vuoteen —
ASTA.
Eipä ei, vaan senpä vuoksi juuri olikin minusta aika hänen päästä vähän liikkeelle tänä vuonna. Hänen olisi pitänyt mennä tunturimatkalle jok'ainoa kesä.
RITA,
(puolittain hymyillen).
Kyllähän sinun on hyvä sanoa. Jos minä olisin niin — niin järkevä kuin sinä, niin olisin hänet laskenut — ehkä. Vaan minusta, Asta, tuntui, että en voi. Mieleeni kuvasti, että en milloinkaan voi häntä saada takasin. Etkö sinä voi sitä ymmärtää?
ASTA.
En. Syynä siihen lienee ettei minulla ole ketään, jonka menettämistä pelkäisin.