SOLNESS. Mutta emmekö voi majoittaa vierasta johonkin lastenkamareista?
Sillä nehän ovat jo valmiit.
ROUVA SOLNESS. Kyllä. Siellä on paikkaa liiaksikin. (Hiidelle.)
Istukaa nyt ja levätkää hiukkasen.
(Rouva Solness poistuu oikealle. Hilde kiertelee kädet seljän takana huoneessa ja katselee minkä mitäkin. Solness seisoo pöydän ääressä, samoin kädet seljän takana ja seuraa neiti Wangelia katseillaan.)
HILDE (pysähtyy ja katsoo Solnessiin). Onko Teillä montakin lastenkamaria?
SOLNESS. Tässä talossa on niitä kolme.
HILDE. Sepä tavatonta! Teillä on siis julman paljon lapsia?
SOLNESS. Ei. Meillä ei ole yhtään lasta. Mutta nythän voitte Te olla lapsena jonkin aikaa.
HILDE. Tämän yön, niin. Minä en huuda. Koettelen, enköhän nyt makaa kuin tukki.
SOLNESS. Niin, olette kai kovin väsynyt.
HILDE. Enkö mitä. Mutta kuitenkin. — Sillä on niin hurjan ihanaa maata ja nähdä unta.